Kiitokseksi talkoolaisille ja kyläläisille
yhdistetty pikkujoulu-talkootanssi-ilta höystettynä syyskokouksella.
Kyläyhdistys haluaa kiittää kaikkia kuluvan vuoden aikana talkoisiin osallistuneita kyläläisiä ja kylän ulkopuoleltakin mukana olleita. Mäntytukkien talkookeräys tuotti ison määrän puuta ja kesän aikana korjattiinkin jo paviljongin silta. Kylätalon siiven kattoremontti jäi ensi vuoteen, mutta puutavara on hyvässä suojassa. Pesupalloilun MM-kisat heinäkuussa onnistui myös hyvin.